Valtteri Bottas paljastaa karun viestin sopimusneuvotteluista – ”He sanoivat etten voi tehdä mitään”
Valtteri Bottaksen F1-uran jatko on vaakalaudalla.
Suomalainen on vieläkin ilman sopimusta ensi kaudeksi. Neuvottelut Williamsin sekä Alpinen kanssa eivät tuottaneet tulosta, joten ainoa mahdollisuus on jäädä Sauberille.
Audiksi kahden vuoden päästä muuttuva sveitsiläistalli ei ole kuitenkaan toistaiseksi suostunut Bottaksen monivuotiseen sopimusvaatimukseen. Suomalainen onkin saanut karun viestin johtoportaalta: suomalainen ei voi enää tehdä mitään neuvotteluiden eteen.
– Olisin halunnut sopimuksen olevan selvä ennen Austinia, mutta päätöstä odotellaan vieläkin, Bottas kommentoi The Racelle.
– Viivästyksestä kannattaa kysyä tallipomo Mattialta (Binotto). Tällä hetkellä minulle on vain kerrottu, että en voi tehdä neuvotteluissa mitään. Se ei ole minun käsissäni.
– Tietysti voin suoriutua radalla parhaani mukaan. Mutta tilanne on nyt tämä.
Suomalainen lähtee sunnuntain osakilpailuun ruudusta 17.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Red Bull -pomo lipsautti Sergio Perezin potkut? – ”Hän on tarpeeksi vanha ymmärtämään tilanteen”
- Lähde: F1-kuskille potkut kauden viimeisestä kilpailusta
- Tapahtumarikas Qatarin GP Max Verstappenin nimiin – Valtteri Bottas menetti pisteensä loppuhetkillä
- Onko tässä F1-historian erikoisin rangaistus? Max Verstappen menettää paalupaikkansa
- Max Verstappen paalupaikalle kuukausien tauon jälkeen – Valtteri Bottakselle harvinainen kämmi
- Juuri sopimuksen tehnyt F1-kuski lähellä potkuja – tulokas ei ajanut kierrostakaan
- Qatarin sprintissä käsittämätön loppu – Lando Norris luopui voitosta ruutulipulla
- Brittiylivoimaa Qatarin sprintissä – Valtteri Bottakselta lähellä jättiyllätystä
- Max Verstappen bongattiin baarissa aamuvarhain ennen Qatarin kisaviikonloppua – ”Max on ammattijuomari”
- Valtteri Bottas Max Verstappenin tallikaveriksi? Näin suomalainen kommentoi Red Bull -huhua