Max Verstappenilta mykistävä temppu Brasiliassa – takajoukoista voittajaksi
Brasilian GP:n tapahtumarikkaassa kilpailussa riitti kiemuroita käsikirjoituksessa.
Kilpailun startti alkoi melkoisella sekoilulla, kun Aston Martinin Lance Stroll karautti kaiteeseen jo lämmittelykierroksella. Kanadalainen pääsi jatkamaan, mutta tunaroi tämän jälkeen lisää ajaessaan kävelyvauhtia hiekka-alueelle jääden sinne jumiin.
Ruudusta 17 startannut Max Verstappen oli toisen kierroksen alkaessa jo kymmenentenä, joten hollantilaisen avauskierros oli upea. Lando Norris puolestaan menetti kärkipaikkansa startissa George Russellille.
Verstappen oli kymmenennen kierroksen alkaessa noussut jo seitsemänneksi ja yllätti Oscar Piastrinkin housut kintuissa. Hollantilainen ohitti aussikuskin todella kaukaa, eikä Piastri osannut edes odottaa ohitusyritystä.
Kisan ensimmäisen kolmanneksen tullessa täyteen Norris oli edelleen jumissa kisaa johtavan Russellin takana.
– Vaikeuksia ohittaa, sillä suorilla ei vain ole vauhtia, sanoi Norris tiimiradioon.
Ferrari avasi varikkopelin kierroksella 25, kun Charles Leclercille vaihdettiin uudet välikelin renkaat alle. Samoihin aikoihin Norris kävi kovaa sananvaihtoa tallinsa kanssa, sillä brittikuski olisi halunnut tulla varikolle, mutta McLarenin varikkomuurilla oltiin toista mieltä. Norris oli edelleen jumissa Russellin takana.
Tässä kohtaa taivaalta alkoi sataa vettä reilusti enemmän ja kuskit olivat vaikeuksissa kuluneilla välikelin kumeillaan. Nico Hülkenberg olikin ensimmäinen olosuhteiden uhri, kun Haas-karkasi räpylästä. Saksalainen oli pitkään paikoillaan ja virtuaalinen turva-auto astui voimaan. Hülkenberg sai kuitenkin autonsa vielä liikkeelle.
Taaempana olleet kuskit käyttivät mahdollisuutensa tehdä varikkokäynti virtuaalisen turva-auton aikana. Samaa yrittivät myös Russell ja Norris, mutta juuri heidän tullessaan varikolle virtuaalinen turva-auto päättyi.
Sade yltyi todella hurjaksi ja kuskit suorastaan matelivat radalla. Tässä kohtaa Norris käytti mahdollisuutensa ja ohitti vihdoin Russellin. Kilpailun johto toi nopeasti tämän jälkeen turva-auton radalle, sillä vettä oli niin paljon. Norrisin edellä vain Esteban Ocon, Verstappen sekä Pierre Gasly eivät olleet käyneet vielä varikolla.
Verstappen sai onnettarelta takaisin, sillä Franco Colapinto onnistui täräyttämään kaiteisiin turva-auton ollessa voimassa ja kisa keskeytettiin punaisilla lipuilla. Hollantilainen ei ollut vielä käynyt varikolla ja sai täten ilmaisen renkaanvaihdon pitäen kakkospaikkansa kilpailussa.
Kisan ollessa keskeytettynä hidastuskuvat paljastivat Haas-kuski Hülkenbergin saaneen ulkopuolista apua päästessään takaisin radalle. Ratavirkailijat työnsivät saksalaisen liikkeelle ja tämä johti mustaan lippuun.
Kilpailua jatkettiin pitkän odottelun jälkeen lentävällä lähdöllä yllätysjohtaja Oconin vetäessä letkaa. Norris teki virheen heti neljännessä mutkassa ja putosi neljänneltä sijalta viidenneksi jälleen takaisin Russellin taakse.
Kierroksella 36 Ollie Bearman kävi kokeilemassa Interlagosin valleja keula edellä, mutta nuorukainen pääsi jatkamaan. Muutamaa kierrosta myöhemmin turva-autoa tarvittiin jälleen kerran, kun Ferrari-tallin Carlos Sainz karautti perä edellä ulos.
Uusintalähdössä Verstappen ohitti Oconin ja nousi kilpailun kärkeen. Samaan aikaan Norris teki jälleen virheen ja putosi seitsemänneksi, joten MM-taistossa koettiin kenties jo ratkaisun hetkiä.
Kolminkertainen mestari paahtoikin muilta karkuun ja kaasutteli lopulta ylivoimaiseen voittoon. Hollantilaisen suoritus oli mykistävä lähtökohdat huomioon ottaen, sillä Verstappen lähti kilpailuun ruudusta 17.
Verstappenin lisäksi päivän suurin yllättäjä on Alpine-talli, joka raahasi molemmat autonsa upeasti palkintokorokkeelle vaikeissa olosuhteissa. Ocon ehti toiseksi ennen Gaslya ja samalla ranskalaistalli hyppäsi valmistajien pisteissä yhdeksänneltä sijalta kuudenneksi.
Suomalaiskuski Valtteri Bottas pysyi erossa ongelmista koko kisan, mutta Sauber-traktorin vauhti ei riittänyt tälläkään kertaa pistetaistoon. Bottas oli lopulta ruutulipulla 13:s.
Verstappenin käsittämättömän suorituksen myötä taistelu kuljettajien maailmanmestaruudesta vaikuttaa nyt olevan jälleen helposti Red Bull -tähden heiniä. Norrisin jäädessä kuudenneksi ero venähti jo 62 pisteeseen. Sen lisäksi britti on monen muun kuskin ohella tuomariston tutkinnassa kilpailun alkusekoilun yhteydessä tapahtuneen tapauksen myötä. Norris lähti uudestaan lämmittelykierrokselle, vaikka lupaa ei ollut vielä tullut ja muutama muu seurasi hänen perässään.
Tuloslista saattaakin vielä siis muuttua ja alustavat lopputulokset alla.
Brasilian GP:n alustavat lopputulokset
- Max Verstappen, Red Bull
- Esteban Ocon, Alpine
- Pierre Gasly, Alpine
- George Russell, Mercedes
- Charles Leclerc, Ferrari
- Lando Norris, McLaren
- Yuki Tsunoda, VCARB
- Oscar Piastri, McLaren
- Liam Lawson, VCARB
- Lewis Hamilton, Mercedes
- Sergio Perez, Red Bull
- Ollie Bearman, Haas
- Valtteri Bottas, Sauber
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Zhou Guanyu, Sauber
Keskeyttäneet: Carlos Sainz, Franco Colapinto, Lance Stroll, Nico Hülkenberg (musta lippu), Alex Albon (ei osallistunut ollenkaan)
LUE LISÄÄ
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottas lähellä sopimusta hallitsevan F1-mestarin kanssa
- Monte Carlon spesialisti teki sen jälleen – Kalle Rovanperälle torjuntavoitto
- EK17: Kalle Rovanperän rengasvalinta osui nappiin – rengaspeli herätti taistelun kärkisijoista henkiin
- EK16: Sami Pajari rysäytti ulos ja keskeytti – kaksi Toyotaa pihalle
- EK15: Kalle Rovanperällä huumori vähissä: ”Ei ole vastauksia”
- EK14: Ott Tänakilta hirmuinen hyökkäys – Kalle Rovanperällä ei kulje: ”Ei ongelmia, mutta ajat ovat hirveitä”
- EK13: Kalle Rovanperä putosi sijan – ”Tuntui hyvältä, mutta kello näyttää pahalta”
- EK12: Vanha mestari näyttää mallia Monte Carlossa – Kalle Rovanperällä vaikeaa
- EK11: Kalle Rovanperä vaikeuksissa – kommentoi rehellisesti: ”Se on aina paskaa minulle”
- EK10: Hallitseva mestari jälleen ongelmissa – yllättäjälle uran ensimmäinen pohja-aika
- Lähde: F1-talli tekemässä historiallisen tarjouksen Max Verstappenista
- F1-tallilta ennennäkemätön nimitys – Laura, 33, tekee uutta F1-historiaa
- Suomalaisilla vaikea iltapuhde Monte Carlossa – Sébastien Ogierin keskeytys todella lähellä
- Lewis Hamilton saapui ensimmäistä kertaa Maranelloon – ”Päiviä, jotka tiedät muistavan ikuisesti”
- Monte Carlon MM-ralli: Hyundai-mestarit karauttivat pihalle – kärjessä huima taistelu
- EK16: Sami Pajari rysäytti ulos ja keskeytti – kaksi Toyotaa pihalle
- Kalle Rovanperä huolissaan – asetti maltillisen tavoitteen Monte Carloon
- EK17: Kalle Rovanperän rengasvalinta osui nappiin – rengaspeli herätti taistelun kärkisijoista henkiin
- EK9: Thierry Neuvillelta käsittämätöntä tunarointia – sama mutka belgialaisen kohtalona
- Monte Carlon spesialisti teki sen jälleen – Kalle Rovanperälle torjuntavoitto