EK16: Sami Pajari rysäytti ulos ja keskeytti – kaksi Toyotaa pihalle
Monte Carlon MM-rallin viimeinen ajopäivä käynnistyi vielä pimeässä aamussa ja sunnuntain ensimmäinen rykäisy koitui kahden Toyotan kohtaloksi. Olosuhteet olivat todella petolliset yöllä kertyneen mustan jään myötä
Takamoto Katsuta sekä Sami Pajari joutuivat jättämään leikin kesken ulosajojen myötä. Molemmat autokunnat ovat kunnossa. Pajari ajoi ensimmäistä Monteaan Rally1-autolla ja maaliviiva jäi tällä kertaa lopulta näkemättä. Kumpikaan ei kuitenkaan aja Monte Carlossa Toyotan ykköstiimille valmistajien pisteistä.
Toyota-kuskit tekivät samalla pienen palveluksen surkeaa kilpailua ajaneelle Thierry Neuvillelle. Hallitseva mestari oli kokonaistilanteessa reilusti molempien takana ja belgialainen pomppasi kahdeksannelta sijalta kuudenneksi.
Kalle Rovanperän kilpailu on ollut vaikea ja suomalainen on tuskaillut itsensä sekä autonsa käytöksen kanssa. Aamun ensimmäisellä pätkällä kaksinkertainen mestari sai kuitenkin väännettyä kolmanneksi nopeimman ajan.
– Tosi vaikea olosuhde. Voisi olla nopeampi, mutta Samin ja Takan mentyä pihalle otettiin ihan liian varovasti, sanoi Kalle.
Rovanperä jatkaa kilpailuaan viidentenä, eikä ajamalla ole luvassa parempia sijoituksia.
Ott Tänak jatkoi lauantaina alkanutta rynnistystään ja nousi jo tallikaverinsa edelle kolmanneksi. Elfyn Evans on toisena ja Adrien Fourmaux nyt neljäntenä. Evans onnistui repimään mukavasti kaulaa Hyundai-kuskeihin.
Sunnuntaina käynnistyi myös taistelu lisäpisteistä supersunnuntain muodossa, kun kolmen pätkän viidelle nopeimmalle jaetaan lisäpisteitä (5-4-3-2-1).
Monte Carlossa ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta ja kilpailun toiseksi viimeinen pätkä käynnistyy kello 09:32 Suomen aikaa. Kilpailun kokonaistilanne sekä super sunnuntain tilanne alla.
Monte Carlon MM-rallin kokonaistilanne, EK 16/18
- Sébastien Ogier, Toyota
- Elfyn EVans, Toyota +24,3
- Ott Tänak, Hyundai +41,6
- Adrien Fourmaux, Hyundai +46,1
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +1:08,0
- Thierry Neuville, Hyundai +5:31,2
- Joshua McErlean, M-Sport Ford +9:06,8
- Yohan Rossel, Citroën (WRC2) +9:10,9
- Nikolay Gryazin, Skoda (WRC2) +10:03,1
- Gus Greensmith, Skoda (WRC2) +11:41,4
- Grégoire Munster, M-Sport Ford +11:59,7
Supersunnuntai
- Sébastien Ogier, Toyota
- Elfyn Evans, Toyota +4,0
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +13,0
- Thierry Neuville, Hyundai +13,7
- Ott Tänak, Hyundai +14,5
LUE LISÄÄ
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Monte Carlon spesialisti teki sen jälleen – Kalle Rovanperälle torjuntavoitto
- EK17: Kalle Rovanperän rengasvalinta osui nappiin – rengaspeli herätti taistelun kärkisijoista henkiin
- EK16: Sami Pajari rysäytti ulos ja keskeytti – kaksi Toyotaa pihalle
- EK15: Kalle Rovanperällä huumori vähissä: ”Ei ole vastauksia”
- EK14: Ott Tänakilta hirmuinen hyökkäys – Kalle Rovanperällä ei kulje: ”Ei ongelmia, mutta ajat ovat hirveitä”
- EK13: Kalle Rovanperä putosi sijan – ”Tuntui hyvältä, mutta kello näyttää pahalta”
- EK12: Vanha mestari näyttää mallia Monte Carlossa – Kalle Rovanperällä vaikeaa
- EK11: Kalle Rovanperä vaikeuksissa – kommentoi rehellisesti: ”Se on aina paskaa minulle”
- EK10: Hallitseva mestari jälleen ongelmissa – yllättäjälle uran ensimmäinen pohja-aika
- EK9: Thierry Neuvillelta käsittämätöntä tunarointia – sama mutka belgialaisen kohtalona
- Näin näet Monte Carlon MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Lähde: F1-talli tekemässä historiallisen tarjouksen Max Verstappenista
- F1-tallilta ennennäkemätön nimitys – Laura, 33, tekee uutta F1-historiaa
- Suomalaisilla vaikea iltapuhde Monte Carlossa – Sébastien Ogierin keskeytys todella lähellä
- Lewis Hamilton saapui ensimmäistä kertaa Maranelloon – ”Päiviä, jotka tiedät muistavan ikuisesti”
- Monte Carlon MM-ralli: Hyundai-mestarit karauttivat pihalle – kärjessä huima taistelu
- Kalle Rovanperä huolissaan – asetti maltillisen tavoitteen Monte Carloon
- EK9: Thierry Neuvillelta käsittämätöntä tunarointia – sama mutka belgialaisen kohtalona
- EK11: Kalle Rovanperä vaikeuksissa – kommentoi rehellisesti: ”Se on aina paskaa minulle”
- EK8: Elfyn Evans sortui virheeseen – Sébastien Ogier pyyhkäisi kärkeen