EK9: Thierry Neuvillelta käsittämätöntä tunarointia – sama mutka belgialaisen kohtalona

Monte Carlon MM-rallin perjantainen ajopäivä on paketissa. Alkuillan viimeisellä erikoiskokeella nopeinta kyytiä liukasteli Monte Carlon erikoismies Sébastien Ogier. Ranskalaiskonkari lähtee yötauolle 12,6 sekunnin johtoasemassa tallikaveri Elfyn Evansiin nähden.
Ilta alkoi myös ruhtinaskunnassa pimentyä ja lisävaloille oli jälleen tarvetta. Illan hämärtyessä myös tiet etenkin ylemmäs kiivetessä rupesivat jäätymään.
Päivällä Hyundainsa tuhonnut Thierry Neuville sortui jälleen ajovirheeseen ja vielä tismalleen samassa mutkassa kuin aiemminkin. Belgialainen tuli samaan neulansilmään aivan liian kovaa ja veti jälleen pitkäksi rikkoen autoaan uudemman kerran.
Neuville selitti ulosajoaan rengasrikolla, joka kuulosti väliaikojen perusteella paksulta. Vauhti oli ihan normaalia ennen lipsahdusta ja hallitseva mestari kertoi yrittäneensä pitää hyvää vauhtia tyhjentyneellä eturenkaalla. Tälläkin kertaa hän pääsi linkuttamaan maaliin ja lauantaina Neuvillella on täyden resetoinnin paikka.
Kalle Rovanperän ajohuumori ei ole ollut Monten kimuranteilla teillä huipussaan. Torstain ja perjantain lähtöpaikka on tuottanut enimmäkseen harmaita hiuksia, eikä autokaan ole sopinut täydellisesti hansikkaaseen. Siitä huolimatta kaksinkertainen mestari on kilpailussa kahden ajopäivän jälkeen neljäntenä.
– Tämä oli tosi vaikea ja alkoi mennä pimeämmäksi koko ajan. Olosuhde ei ollut paras, emmekä ole siellä missä haluaisimme. Hankala päivä, mutta pikku hiljaa paranee, summasi Rovanperä päivänsä.
Suomalaiselta udeltiin lääkkeitä parempaan vauhtiin lauantaita ajatellen ja Rovanperän vastaus oli taattua laatua.
– Ehkä kuskin vaihto olisi paras vaihtoehto, täräytti kaksinkertainen mestari.
Sami Pajari päätti opintäyteisen päivänsä samaan tyyliin kuin aiemmatkin tuomalla autonsa puhtaasti läpi. Ojan pohjalta ei oppia kerätä, joten riskit on tällä kertaa minimoitu kokemuksen kartuttamiseksi.
– Todella haastava päivä. Tiedän monia asioita, joissa voimme parantaa. Askel askeleelta rakennamme itseluottamusta, vaikka haluaisin jo olla nopeampi. Vieläkin menee suunnitelman mukaan, analysoi Pajari perjantainsa.
Pajari nousi kokonaistilanteessa seitsemänneksi Neuvillen päivän toisen ajovirheen sekä Grégoire Munsterin teknisten ongelmien myötä.
Kilpailu jatkuu lauantaina-aamuna kello 09:59, kun ohjelmassa on jo rallin kymmenes erikoiskoe. Monte Carlon MM-rallin kokonaistilanne alla.
Monte Carlon MM-rallin tilanne, EK 9/18
- Sébastien Ogier, Toyota
- Elfyn Evans, Toyota +12,6
- Adrién Fourmaux, Hyundai +14,2
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +38,5
- Ott Tänak, Hyundai 47,3
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:37,7
- Sami Pajari & Marko Salminen, Toyota +3:32,9
- Thierry Neuville, Hyundai +3:59,6
- Yohan Rossel, Citroën (WRC2) +5:04,0
- Nikolay Gryazin, Skoda (WRC2) +5:25,4
- Joshua McErlean, M-Sport Ford +5:51,0
LUE LISÄÄ
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”
- Tuukka Taposelta komea nousu palkintopallille F3-sprintissä
- McLarenit harjoituskärkenä – F1-konkarin ratti irtosi kesken ajon
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa