Kilpailukielto lähestyy Max Verstappenia – hollantilainen uhmakkaana: ”En muuta ajotyyliäni sen takia”
F1-sarjan nelinkertaista maailmanmestaria Max Verstappenia ei pelota hänen rangaistuspistemääränsä ensi kauteen lähdettäessä.
Hollantilaistähden on klaarattava F1-kauden 2025 11 ensimmäistä kisaviikonloppua keräämättä neljää rangaistupistettä lisää, sillä muuten hallitseva mestari joutuu kilpailukieltoon. Verstappenin rangaistuspistetililtä poistuu kaksi pistettä Itävallan GP:n jälkeen.
Hallitsevan mestarin sakkotili täydentyi viime kauden jälkimmäisellä puoliskolla erinäisten temppujen johdosta. Sen lisäksi epäjohdonmukaisiin tuomaripäätöksiin mahtui myös kyseenalaisiakin tuomioita hollantilaisen kohdalle.
Verstappen ei kuitenkaan aio muuttaa aggressiivista ajotyyliään tulevalla kaudella kilpailukiellon uhallakaan.
– Voisimme keskustella joistakin rangaistuksista ja pisteistä tuntikausia. En aio kuitenkaan muuttaa ajotyyliäni sen takia, sanoi Verstappen Blick-lehdelle.
Verstappen ei ole ainut kuljettaja tällä hetkellä, jolla on kahdeksan rangaistuspistettä. Toinen saman määrän kerännyt on Aston Martinin espanjalaiskonkari Fernando Alonso. Alonson tilanne helpottuu kuitenkin jo Australian avausosakilpailun jälkeen, kun hänen sakkotililtään poistuu jo tuolloin kaksi pistettä.
F1-sarjan rangaistuspistekäytännön mukaan tuomariston jakamat rangaistuspisteet ovat aina voimassa yhden kalenterivuoden ajan ennen nollautumista.
LUE LISÄÄ
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan
- Valtteri Bottas vahva ehdokas uuteen F1-talliin – suomalainen kamppailee kilpailuvoittajaa vastaan
- F1-hylkiö sopimukseen Ferrari-tallin kanssa – petaa paikkaa Cadillacille?
- Toto Wolff lataa tiukat säännöt Valtteri Bottakselle – ”Hän saa pitää ruman hiustyylinsä”
- Valtteri Bottakselta karu paljastus – petettiin tylysti sopimusneuvotteluissa
- Lewis Hamilton kolaroi Barcelonan testissä – brittimestarin ajovirheellä valitettavat seuraukset Ferrarille
- Valtteri Bottas lähellä sopimusta hallitsevan F1-mestarin kanssa
- Monte Carlon spesialisti teki sen jälleen – Kalle Rovanperälle torjuntavoitto
- EK17: Kalle Rovanperän rengasvalinta osui nappiin – rengaspeli herätti taistelun kärkisijoista henkiin
- Valtteri Bottas vahva ehdokas uuteen F1-talliin – suomalainen kamppailee kilpailuvoittajaa vastaan
- Toto Wolff lataa tiukat säännöt Valtteri Bottakselle – ”Hän saa pitää ruman hiustyylinsä”
- F1-hylkiö sopimukseen Ferrari-tallin kanssa – petaa paikkaa Cadillacille?
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua