Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”

Red Bullille täksi kaudeksi siirtynyt nuori Liam Lawson on aloittanut kautensa katastrofaalisesti.
Kirotun maineen saanut energiajuomatallin kakkoskuskin rooli on vaatimassa jälleen uuden uhrin. Kokeneen meksikolaiskuski Sergio Perezin korvannut uusiseelantilainen jäi molemmissa Kiinan aika-ajoissa viimeiselle sijalle. Australiassa kyyti ei ollut parempaa, silloin Lawson oli aika-ajojen 18.
F1-toimittaja Jon Noblen mukaan hiekka Lawsonin tiimalasissa on jo lopussa. Red Bull on suorastaan järkyttynyt Lawsonin alisuorittamisesta. Kukaan tallissa ei osaa selittää mitä nuorukaiselle on tapahtunut.
Noblen mukaan kahden viikon päästä ajettava Japanin osakilpailu on jopa Lawsonin viimeinen näytön paikka. Lawson ei ole ehtinyt satunnaisissa F1-kilpailuissaan junioritalli Racing Bullsin riveissä ajamaan kauden avausradoilla, mutta Suzuka on nuorukaiselle tuttu. Jos kyyti ei parane Japanissa, saa Lawson lähtöpassit vain kolmen ajetun kilpailun jälkeen.
Todennäköisimmin Racing Bulls -tallin Yuki Tsunoda nostettaisiin Lawsonin tilalle.
– F1 on tulosurheilua, ja lopussa ainoastaan sillä on väliä, Red Bullin kuljettajavastaava Helmut Marko kommentoi Sky Sportsille.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”
- Tuukka Taposelta komea nousu palkintopallille F3-sprintissä
- McLarenit harjoituskärkenä – F1-konkarin ratti irtosi kesken ajon
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Muistatko tämän? Kimi Räikkösen näyttävä paluu palkintopallille
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- F1-kausi jatkuu jälleen ja Tuukka Taponen tukiluokissa mukana – tässä Bahrainin GP:n lähetysajat
- F1-huippulupaus muistelee erikoista tapaamistaan Kimi Räikkösen kanssa – ”Sitten minä ymmärsin sen”