McLarenille kaksoisvoitto Kiinan osakilpailussa – viime viikon katastrofitallille kaksi pistesijaa

Kauden toinen osakilpailu on saatu päätökseen Kiinassa. Kilpailun voittoon ajoi McLarenin Oscar Piastri. Aussikuski johti teoriassa koko kisamitan. Brittitallin juhlanaiheet sen kun kasvoivat, kun Lando Norris täydensi kaksoisvoiton. Britti koki pienen säikähdyksen kilpailun lopussa, kun miehen jarrupedaali alkoi temppuilla. Yksi kierros lisää ja toinen sija oltaisiin menetetty.
Palkintokorokkeen täydensi Mercedeksen George Russell. Britti haastoi toisen stintin alussa Norrisia, mutta McLarenin kyyti oli ylivoimaista.
Neljänneksi ruutulipun ohitti Max Verstappen. Red Bullin hallitseva mestari näytti olevan kaukana Ferrarin ja Mercedeksen vauhdista, mutta hollantilaisen renkaat heräsivät eloon kilpailun lopussa. Näin Charles Leclerc jäi taakse muutama kierros ennen loppua.
Leclercin kilpailu oli kaksijakoinen. Ensimmäisessä mutkassa osuma tallikaveri Lewis Hamiltonin kanssa rikkoi etusiiven, mutta vauhti ei tuntunut hidastuvan. Kilpailun lopussa miehen renkaat olivat niin loppu, ettei Red Bullin vauhtia pystytty pysähtymään.
Hamilton ajoi kuudenneksi. Britin renkaat tuhoutuivat toisella stintillä täysin, joutuen pysähtymään kilpailussa kahdesti. Pientä kärhämää nähtiin myös, kun Hamilton niskuroi Ferrarin tallimääräyksestä.
Myös viime viikolla pahasti kyntänyt Haas juhli Kiinassa. Talli nappasi itselleen kaksi pistesijoitusta. Esteban Ocon oli peräti seitsemäs, ja tulokas Oliver Bearman nappasi yhden pisteen. Keskikasti on äärimmäisen tiukka alkukaudesta.
Pistesijat täydensivät Mercedeksen Kimi Antonelli sekä Williamsin Alexander Albon. Kilpailun ainoa keskeyttäjä oli Aston Martinin Fernando Alonso. Kokenut espanjalainen kärsi jarruongelmasta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”
- Tuukka Taposelta komea nousu palkintopallille F3-sprintissä
- McLarenit harjoituskärkenä – F1-konkarin ratti irtosi kesken ajon
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Muistatko tämän? Kimi Räikkösen näyttävä paluu palkintopallille
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- F1-kausi jatkuu jälleen ja Tuukka Taponen tukiluokissa mukana – tässä Bahrainin GP:n lähetysajat
- F1-huippulupaus muistelee erikoista tapaamistaan Kimi Räikkösen kanssa – ”Sitten minä ymmärsin sen”